1.2. Miten voisin huomioida opiskelijoiden moninaisuuden?
Toisaalta, en ole edes tohtinut kysyä henkilökunnalta, jos olisin voinut suorittaa kurssin eri tavalla kuin on sovittu... vaikka henkilökunta on ollut ymmärtäväistä, tuntuu silti siltä, että olen aika yksin näiden vaikeuksieni kanssa, enkä uskalla pyytää erikoiskohtelua, sillä en tiedä, mitä oikein voisin pyytää.
Essi Huuhka
Turun yliopisto
Opiskelijoiden moninaisuus on nykyään suomalaisissa korkeakouluissa vallitseva tosiasia. Yhdellä on maahanmuuttajataustaa, toisella on huollettavanaan pieniä lapsia, kolmas käy työssä opintojensa ohella, neljäs kulkee pyörätuolilla, viidennellä on lukivaikeuksia, kuudes kärsii masennuksesta, seitsemäs on heikkokuuloinen. Oikeastaan tyypillistä opiskelijaa ei ole olemassakaan – on vain ihmisiä, joilla on erilaisia elämäntilanteita ja ominaisuuksia. Lisäksi samainen opiskelija voi opintojensa aikana siirtyä ryhmästä toiseen esimerkiksi sairastuessaan tai tullessaan vanhemmaksi. Miten siis voisimme taata, että kaikilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella ja oppia?
Ensimmäinen askel on tunnistaa ja tunnustaa, että opiskelijat ovat varsin heterogeeninen ryhmä. On todennäköistä, että kokenut opettaja on uransa aikana opettanut esimerkiksi lukivaikeuksista eli lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksista kärsinyttä opiskelijaa, vaikkei hän sitä varsinaisesti olisi tiedostanutkaan. Ongelma muodostuukin osittain siitä, että tietoa opetettavan kurssin osallistujien tarpeista ja taustoista ei usein ole. Opiskelija ei välttämättä tule kertoneeksi opettajalle omista lähtökohdistaan, mikä voi johtua monestakin syystä: kyse voi olla kehtaamisesta, pelosta tai siitä, ettei opiskelija kenties tiedä, onko hän oikeutettu yksilöllisiin järjestelyihin vai ei. Valitettavan moni opiskelija törmää opetushenkilökunnan nurjiin asenteisiin pyytäessään esimerkiksi monisteita suuremmalla fontilla, ohjeita sähköisten järjestelmien käyttöön tai opettajaa käyttämään mikrofonia luennoidessaan. Huonokuuloista opiskelijaa ei auta, vaikka luennoitsija omasta mielestään puhuu riittävän kuuluvasti eikä siten koe tarpeelliseksi käyttää mikrofonia.
Toiseksi olisi hyvä, jos kurssit ja niillä käytetyt menetelmät ja materiaalit lähtökohtaisesti sopisivat mahdollisimman monelle opiskelijalle. Tällöin opettaja voi välttyä siltä, että opetusmateriaaleja pitää erikseen muokata soveltuvaksi vaikkapa näkövammaiselle opiskelijalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että oppimateriaalien valintaan ja tekoon kiinnitetään huomiota niiden saavutettavuuden näkökulmasta: esimerkiksi luentojen dioista tehdään visuaalisesti selkeitä värivalinnoista ja fonttien koosta alkaen tai opettaja mahdollistaa materiaalien saatavuuden sähköisesti niin, että niitä voi lukea myös ruudunlukuohjelmalla. Jos vielä kaikki oppilaitoksen tilat ovat saavutettavia, ei opetustiloja tarvitse kesken kurssin vaihtaa sen vuoksi, että käytettyyn tilaan ei pääse esimerkiksi pyörätuolilla.
Saavutettavan opetuksen järjestäminen vaatii usein rahaa ja aikaa, mutta ennen muuta ajattelua ja osaamista. Hyvä olisikin, että opettajalla olisi käsitys siitä, mistä apua ja tukea voi tarvittaessa saada. Omassa korkeakoulussa voi ottaa asian puheeksi kollegojen ja esimiehen kanssa: ”Voisinko saada täydennyskoulutusta, jos sitä tarvitsen? Onko kollegoillani jo olemassa olevia, hyviä ajatuksia opetuksen kehittämisestä?” Pyörää on turha keksiä uudelleen ja internetistäkin löytyy paljon hyviä ohjeita ja vinkkejä – tämä opas mukaan lukien. Samalla korkeakoulun pitäisi aktiivisesti tukea opettajaa osaamisen hankkimisessa ja päivittämisessä.
Yksinkertaisimmillaan käytännön asiat voivat selvitä kysymällä niistä opiskelijalta itseltään. Opettajan kannattaa rohkaista opiskelijoita kertomaan omista tilanteistaan, jos ne saattavat vaikuttaa opiskeluun. Jos tiedät, että opetusryhmässäsi on opiskelija, jolla on yksilöllisiä tarpeita, kysy häneltä, miten voisit auttaa. Usein opiskelija jo itse tietää, mikä hänelle olisi ratkaiseva muutos opiskelutilanteen onnistumiseksi. Hyvin yksinkertaisetkin asiat voivat olla merkittäviä: suuremman fontin valinta monisteeseen, valaistuksen säätäminen, kurssiasioiden viestiminen kirjallisesti, ohjeistuksen selkiyttäminen tai materiaalien antaminen etukäteen.
Opiskelijoiden moninaisuuden tunnistamisen kannalta olennaisia ovat korkeakoulun toimintaympäristön asenteet: pidetäänkö saavutettavuutta ylipäänsä tärkeänä? Eihän saavutettavuus muutoinkaan ole vain korkeakoulujen hyväntahtoisuutta, vaan jo yhdenvertaisuuslaki vaatii korkeakouluja toimimaan aktiivisesti yhdenvertaisuuden edistämiseksi; muun muassa vammaispalvelulailla on sama tavoite. Useissa tutkimuksissa onkin noussut esille ennen muuta se, että avoin toimintakulttuuri ja lähestyttävyys edesauttavat saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Vaikka opettajalla olisi kiire, hänen tulisi silti suhtautua opiskelijoihin inhimillisesti ja olla ihminen ihmiselle. Avoimessa toimintakulttuurissa opiskelijat voivat kertoa omista tilanteistaan ja huolistaan, eikä heitä jätetä yksin selviämään niiden kanssa. Pahimmillaan opiskelija saattaa jättää opintonsa kesken sen vuoksi, ettei hän ole saanut tarvitsemaansa tukea. Tuella ja huomioon ottamisella edesautetaan opiskelijoiden hyvinvointia ja etenemistä opinnoissa kohti valmistumista.
Saavutettavuuden kysymyksiin tulee puuttua koko korkeakoulun tasolla, mutta omassa arkityössään myös yksittäinen korkeakouluopettaja voi tehdä paljon. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että korkeakouluopettaja tulee ajatelleeksi omaa toimintaansa saavutettavuuden näkökulmasta – ja sitä kautta koko korkeakoulua. Asioiden ymmärtäminen tämän ulottuvuuden kautta vie jo pitkälle ja voi auttaa tarkastelemaan omaa ja oman yksikön toimintaa kriittisesti. Tämä on ensimmäinen askel kohti korkeakoulua, jossa kaikilla on hyvä olla ja oppia.
Tehtävä:
Pohdi jotain opettamaasi kurssia siitä näkökulmasta, miten se sopisi alla luetelluille erilaisille ja eri tilanteissa oleville opiskelijoille.
Miten opettamasi kurssi tai kokonaisuus soveltuu opiskelijalle,
- jolla on lukivaikeus?
- joka kulkee pyörätuolilla?
- jolla on kotona pieni lapsi?
- jolla on kuulolaite?
- joka työskentelee arki-iltaisin neljästä yhdeksään?
- jolla on paha esiintymisjännitys?
- jolla ei ole omaa tietokonetta tai tablettia?
- joka käy samaan aikaan läpi syöpähoitoja?
Voisitko taata edellä lueteltujen opiskelijoiden osallistumisen kurssillesi ja heidän suoriutumisensa joillain yksinkertaisilla keinoilla? Minkä opiskelijan kohdalla sinun pitäisi ottaa enemmän selvää siitä, mitä kurssin toteutuksessa tulisi hänen kannaltaan huomioida? Mistä lähtisit etsimään lisätietoa?
OHO!
MITÄ?
Opiskelijat ovat hyvin moninainen joukko eikä tyypillistä opiskelijaa ole olemassakaan. Moninaisuus on otettava lähtökohtaisesti huomioon kaikessa opetuksessa ja ohjauksessa.
MIKSI?
Tuella ja huomioon ottamisella edesautetaan opiskelijoiden hyvinvointia ja etenemistä opinnoissa kohti valmistumista. Opiskelijan tilanteen huomiotta jättäminen voi johtaa siihen, että opiskelija kuormittuu turhaan. Pahimmillaan opinnot jäävät kesken, jos niiden suorittaminen tuntuu liian ylivoimaiselta.
MITEN?
Ensimmäinen askel on opiskelijoiden moninaisuuden tunnistaminen. Opetuksen saavutettavuus erilaisille opiskelijoille tulee huomioida opetuksessa lähtökohtaisesti; oppimateriaalien valinnassa ja huomiossa kiinnitetään huomiota niiden saavutettavuuteen.
Käsitteet
Saavutettavuus
Korkeakoulun saavutettavuus tarkoittaa, että korkeakoulun tilat, sähköiset järjestelmät, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät ja asenneilmapiiri mahdollistavat henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan monenlaisten sekä erilaisissa elämäntilanteissa elävien opiskelijoiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden opiskelussa.
Lähteet
Penttilä, J. (2012). Hitaasti, mutta varmasti? Saavutettavuuden edistyminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2000-luvulla. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:10.
Villa, T. (2015). Erityisiä uratarinoita. Kertomuksia opinnoista ja työelämästä henkilöiltä, joilla on ADHD tai Aspergerin oireyhtymä. Helsinki: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus 2015.
Villa, T. & Kivisalmi, S. (2016). Korkeakoulujen saavutettavuus. Katsaus korkeakoulujen sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen saavutettavuuteen opiskelijoiden näkökulmasta. Helsinki: Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus 53/2016.
Tutkimus
Lehto, R., Huhta, A. & Huuhka, E. (2019). Kaikkien korkeakoulu? Raportti OHO!-hankkeessa vuonna 2018 tehdyistä korkeakoulujen saavutettavuuskyselyistä . OHO!-hanke 2019.
Materiaalia
Saavutettavuuskriteeristö – Väline korkeakoulun saavutettavuuden arviointiin.
OHO!-hanke 2019. – Saavutettavuuskriteeristo.pdf
Saavutettavuuskriteeristö on kehitetty OHO!-hankkeen kolmannessa työpaketissa Kaikkien korkeakoulu, jossa mukana ovat olleet Tampereen ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto sekä Hämeen ammat- tikorkeakoulu. Kriteeristön taustalla ovat OHO!-hankkeen saavutettavuuskyselyiden tulosten lisäksi joitakin aiempia hankkeita (ESOK, TILE) selvityksineen ja tuloksineen sekä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) Korkeakoulujen auditointi käsikirja 2019–2024.